Ensimmäinen, virallinen osa on nyt valmis. Jatkossa osiin tulee enemmän väkivaltaa, murhia ja kaikkee muuta ikävää, ajattelin vain aloittaa vähän pehmeämmin. Kertokaa mitä pidätte, odotan innolla mielipiteitänne! // Susiprinsessa

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Silverhill - Kensington 21.4.2004

Isaac tunsi jotain. Jokin hänen sisällään heräsi eloon. Jokin hänen sisällään käynnistyi uudelleen, ruumiin pyristelyistä huolimatta.

Ulkona oli kylmä, Isaac tunsi sen. Lämmin hengitys höyrystyi lempeäksi hyöryksi. Isaac nousi ylös. Kaikki ei ollut kohdallaan.

Hänen sisällään... Jokin herätessä henkiin, toinen oli mennyt rikki. Kuin kahden kauppa. Isaac ei tuntenut, mikä hänessä oli hajalla, mutta niin varman hän oli, että olisi voinut pistää päänsä pantiksi.
-Mitäköhän kello on..., Isaac hytisi huulet kohmeessa. Hän tunsi jäsenentensä kangistuneen. -"Ja kuinka ihmeessä selvisin? Ehkä kaikki olikin vain unta. Sen siitä saa, kun käyttää huumeita. Todellisuuden taju katoaa."

Aamuaurinko loisti kirkkaana kuin pieni tähti, joka sai Isaacin silmät sirrille. Poikaparka avasi silmänsä ensi kertaa yli kahteen kuukauteen.

Kotiin. Sinne olisi mentävä. Isaac koki olonsa liian sekavaksi, tässä mielentilassa hän ei voisi ongelmaansa ratkoa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Virginia tunsi olonsa onnelliseksi pitkiin aikoihin. Puuduttava kauppareissu oli hoidettu, enää tulisi laittaa päivällinen ja keksiä uusi tekosyy pomolle, miksei Virginia voisi tänäänkään tulla töihin. Eniten Virginia kuitenkin odotti sitä, että hän pitkän, raskaan päivän päätteeksi pääsisi rentoutumaan lehden ja muutaman donitsin kera.

Muistaessaan kotona odottavan pienen nyyttinsä, Love'n, Virginian hymy hyytyi hiukan. Love'n synnyttyä Virginian elämä oli muuttunut hankalaksi. Hän ei enää voinut liikkua vapaasti kuten hänen mielensä tahtoi ja kaupan harjoittaminen oli hankalaa pienen kakaran kanssa. Virginia ei pitänyt Love'sta.

Muttei myöskään inhotnutkaan. Ehkä heidän välillää oli sittenkin häilyvä äiti-tytär- suhde. Tosi mitätön sellainen tosin, Virginia hymähti. Elämä oli kuitenkin tuhatkertaisesti helpompaa, jos Isaac olisi paikalla.

Virginiaa säälitti. Häntä inhotti, kuinka hän yhä, päivä toisensa jälkeen odotti rakkaan miehensä paluuta, silti koskaan saamasta häntä. Häntä inhotti oma säälittävyytensä ja se, että hän oli riippuvainen miehestään lähes yhtä paljon kuin heroiinista. Virginia ei halunnut kiintyä ihmisiin, mutta Isaacin kohdalla hän oli tehnyt poikkeuksen, jota hän katui nyt karvaasti.

-Hei Virginia, hän kuuli äänen takaansa. -"Tuut näköjään kaupasta, eh?"
Virginia ei voinut uskoa korviaan. Ei. Ei kaikkien niiden päivien jälkeen, jolloin hän painanut yksin päänsä parisänkynsä pehmeisiin tyynyihin.
-Et...

-Et sä voi noin vain astella tänne, odottaen et mä ottaisin sut avosylin vastaan! Et sä voi tulla noin vain iloisena kuin mikäkin kersa!
Isaac muutti ilmeensä surulliseksi: -" Mitä, eks sä oo iloinen, kun mä oon palannu?"
-Iloinen? Pah! Sä jätit mut tänne yksin tekemään kahta työtä ja hoitaan omat kauppas, kun sä vaan oot ollu naisissa. Kuinka monelta huoralta oot saanu, Isaac?

-Lopeta, ei toi oo totta.
-Todista se! Virginia sähähti hampaidensa välistä. Kaikki se viha ja ilkeät tunteet, joita hän oli jo kuukausia pidätellyt, purkautuivat kuin taikaiskusta.
Isaac katsoi Virginiaa syvälle tämän harmaisiin silmiin.

Virginia näytti edelleen hyvin vihaiselta. Isaac nielaisi.

-Minne sä meet? Virginia kysyi lempeästi. -"Jonnekin juomaan, vai meetkö toimittaa tilauksias?"
Isaac katseli vaatteitaan, jotka roikkuivat tylsinä komerossa. -"Mm, jotain sellasta. Ja mun pitää hoitaa yks juttu."
-Voinko mä tehä jotain sun hyväks? Virgia totesi miellyttävästi. -"Jotain, mistä sä näät, kuinka paljon mä rakastan sua."

-Jos viitit, Isaac aloitti. -"Mulla saattaa vähän kestää, päivä tai pari, että palaan. Voitko hoidella mun bisneksiä, ihan vain muutaman päivän?"
-Joo, Virginia hymähti ja hieroi paisunutta mahaansa. -"Hei Isaac, sitten kun palaat, tehtäiskö jotain ihanaa yhdessä. Niinku sillon, kun oltiin tavattu?"

-Vaikka, Isaac sanoi ajatustensa lomassa. -"Mikäs siinä."
Virginia loi kasvoilleen lempeän, leveän hymyn .-"Mä rakastan sua."
-Mäki sua, vastasi Isaac. -"Lähden nyt."

-Mähän lupasin sulle, että mä palaan. Ja tässä mä oon.
.Niin, mut sä lupasit, et oot poissa vaan pari päivää. Tajuuks sä, kauanko oot ollu pois? Virginia tiuskaisi äreänä, mutta selvästi hieman leppyneenä.

-Yli kaks kuukautta! Kaks kuukautta oon raatanu kaiken vuoks ja varsinkin sun kuolaavan tyttäres vuoks, että se sais syötyä!
Isaacin ilme jäykistyi: -"K-kaks kuukautta?"
-Joo.

-Virginia, mulle on tapahtunut jotain ihmeellistä! Mä oon ollu kaks kuukautta elossa syömättä tai tekemättä mitään. Ei helvetti, miten tää on mahdollista!
Virginia katsoi miestään. -"Tai sitten oot lojunu jossain ojan pohjalla aineissa. Kuulostaakin ihan sulta."
-Ei, usko nyt, mä oon ollu kaks kuukautta selvillä!
-Sun pitäis mennä nyt kyllä sisälle. Et oo ihan tajuissas. Ja sitä paitsi Love oottaa mua.

-Love? Kuka se on? Sun uus sänkyslämmittäjä? Koira?
Virginian tunsi itsensä jo melko leppyneeksi. -"Jaa et oo aineissa?"

-Hei, kuka se Love on? Mua jäi vaivaamaan, Isaac sanoi muka kärsimättömänä.
-Tyttäres.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Toiko se on? Isaac kysyi ja tutkaili tytärtään. -"Kuinka se voi olla noin pieni?"
Virginia laittoi keittiössä ruokaa. -"No ei se mikään kaksmetrinenkään voi olla. Tollasia keskivertovauvat on parin kuukauden ikäsinä."

Isaac ojensi vaalean kätensä kohti lastaan, aikeissa ottaa tyttärensä syliin.
-Pistä rööki pois jos otat sen syliis. Ei oo lapselle hyvä hengittää sen savua.
-Joo joo, Isaac rutisi. -"Ei tästä mitään haittaa oo."

Isaac ei voinut muuta kuin haukkoa henkeään. Lapsi on hauras kuin tuhatvuotinen posliininukke ja suloisempi kuin maailman herkullisin muffini.
Virginia kolisteli keittössä. -"Se näyttää ihan sulta. Sun silmäs ja hiukses." Hän mutisi hieman katkerana.
Ja toden totta, Love'n ulkonäkö muistutti Isaacin ulkonäköä. Iho oli kalpea kuin lumi ja hiukset tumman kuin hiili.

Sillä hetkellä Isaac tunsi jotain. Jotain, mitä hän ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut. Hän tunsi rakkautta, joskin hyvin pientä sellaita, maailman suloisimmalle olennolle, joka lepäsi hänen hentojen käsienvarsien yllä. Toki hän rakasti vaimoaan, mutta tämä rakkaus oli erilaista. Sellaista, että tahtoi antaa toiselle mitä vain, jotta tämä olisi iloinen. Ja jotta tämä rakastaisi häntä yhtä paljon takaisin.

-Virginia? Isaac huusi katse yhä tyttäressään. -"Vauvalla taitaa olla nälkä. Mitä sit vauvalle pitää tehdä?"
-Se pitää ruokkia. Tuo se tänne.

Isaac syötti vauvan Virginian oppien mukaisesti ja lapsi kiitti ruuasta ryöhtäisemällä suloisesti.
-Hei, et kai sä nyt sitä siihen jätä? Virginia huusi. -"Se lattiahan on ihan kylmä ja kova."

-Okei. Oon sit kyllä esimerkillinen isäukko.
Virginia naurahti. Oikeastaan hänen tilanteessaan ei ole mitään naurettavaa.

Raskaan työn uuvuttama Isaac palasi keittiöön. -"Että otti voimille. Oon ihan poikki jo nyt. Kuinka ihmeessä oot kestäny?"
Virginia huokaisi. Ehkä olisi jo aika kertoa Isaacille, mitä hän aikoi. -"Isaac..."

Mutta Isaac ei  kuunnellut, paasasi vain yllättyneenä lastenhoidon vaikeuksista ja siitä, kuinka hänestä tulisi maailman paras lastenhoitaja, ajan kanssa tietenkin. Ja kuinka hän, Virginia ja Love tulisivat kokemaan kaikkea jännittävää.
-Ja lisäksi, Isaac jatkoi suu vaahdoten. -"Lisäksi mun täytyy taas alkaa pyörittää bisneksiä. Ja kunnolla."
-Siitä mun pitikin sanoa. Isaac, kun oon hoitanut Love'a ja taloutta.. Äh, oon huomannut, että pää selvänä hommat hoituu paremmin. Tai siis, siihen homman ei pysty, jos on vetänyt LSD:tä suoneen ja reippaasti.

-Oon tullu siihen tulokseen, että huumeet on mun osaltani ohi. Ja mä en oo enää nuori. Nuorena tahdoin kokeilla kaikkea mahdollista, mutta nyt... Nyt riittää.
Isaac katsoi vaimoaan suu auki. Silmät lautasen kokoiseksi paisuneena hän ei saanut edes sanaa suustaan.
-M-mitä sä sanoit? Huumeet on ohi?
-Joo. Sataprosenttisesti.
Isaac nousi pöydästä lähteäkseen, ja tumppasi tupakkansa astiaan. -"Ai. No selvä kai sitten."

Mutta se ei ollut se asia, jota Virginian sydän niin palavasti tahtoi kertoa. Aika koittaisi pian, aivan liian pian, Virginia ajatteli murheellisena.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 -I-ihanko oikeasti? Saanko oikeasti... Jäädä asumaan?
Nainen hymyili ystävällisesti. -"Tottakai kultaseni, tottakai. Sitähän varten äidit ovat. Pelastavat tyttärensä."

-...!
-Mutta kerrohan, minkä takia haluat lähteä? Eikö miehesi merkitse sinulle mitään?
Virginia vaikeni. Onneksi äiti ei tiedä Love'sta. Muuten tahtoisi ottaa mokoman räkänokan mukaansa, Virginia ajatteli.
-Merkitsee, kyllä merkitsee, Virginia sanoi vaisusti. -"Mutta haluun vähän omaa tilaa."

-Kyllä isä, tyttäremme haluaa kotiin. Aivan aivan, lähde sen ladasi kanssa liikkeelle, että ehdimme vielä valoisaan aikaan perille.
Virginia hymyili äidilleen. Vaikka hän ei välillä voinut sietää tätä, jostain kumman syystä hän kaipasi oman äitinsä huolenpitoa ja hoivaa.

Askeleiden kolistessa portaikossa Virginia tunsi värin valahtavan kasvoiltaan. Isaac. Kuinka hän selittäisi kaiken tämän miehelleen?

-Virginia, oot lähdössä? Kauppaan, vai?
-Ei. Mä muutan pois.

Isaac ei vastannut, asteli vain vaitonaisena lähemmäs vaimoaan. -"Mitä sanoit?"
-Muutan pois. Isaac, mä en enää jaksa. Mä en jaksa elää sen lapsen kanssa enää. Mä en jaksa siivota, tehdä kahta työvuoroa enkä muutakaan. Mun elämästä on tullut kamalaa. En todellakaan halua elää tällä tavoin.

-Mut... Nyt mä oon palannut. Ei sun tarvii enää kestää sitä kaikkee yksin.
Virginia huokaisi. Asia oli yhtä vaikea selittää, kuin hän oli arvellutkin. -"Isaac. Se on loppu nyt."

-Mut jos mä pidän susta näin kiinni, mä en päästä sua. Mä en halua päästää sua menemään. Sä oot mun pieni lintunen, Virginia.
-Isaac, mun isä tuli hakemaan mua. Päästä irti, se ei auta mitään.

-Auttaako tää? Isaac kuiskasi ja veti Virginian lähelleen. He suutelivat toisiaan hellästi, lyhyen, aivan liian lyhyen hetken.

-Ei, ei se auta. Mikään ei auta. Enää.

Virginia irroitti pehmeän kätensä Isaacin kädestä. -"Hyvästi, Isaac. Rakastan sinua."
-Jos rakastaisit, jäisit.

-Hyvästi.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Isaac aloitti perheen talouden elvyttämisen pikku hiljaa, askel kerrallaan. Elämä ilman Virginiaa ei ollut Isaacille mieleen.

Love'n hoitaminen vaati oman aikansa ja taitonsa. Isaac tunsi olonsa toivottomaksi.

Päivät kuluivat ja vaihtuivat vuosiksi. Isaac huomasi tyttärensä kasvaneen ja kehittyneen, päivä päivältä vain suloisemmaksi ja suloisemmaksi. Isaacin isänrakkaudelle ei ollut rajoja. Hän rakasti tytärtään, rakasti kovasti, mutta oli edelleen täysin avuton lastenkasvatuksessa.

-Love, isä rakastaa sua maailmassa eniten. Ja kukaan ei koskaan tuu meidän väliin, Isaac leperteli päivät pääksytysten tyttärelleen.

-Ei koskaan...

-...Ei koskaan...

-...Ei koskaan!

Osan yksi loppu. Valitettavasti jouduin pätkäisemään tämän osan kahtia, koska muuten osan venyminen venyisi ja venyisi, Toivottavasti nautitte tästä osasta, vaikka se oli tapahtumallisesti todella, todella tylsä >:D